perjantai 23. marraskuuta 2012

"Tie"



Äitini osti ryijyn tarvikkeet 80-luvulla, mutta ei koskaan päässyt työssä paria ensimmäistä kerrosta pidemmälle. Tein ryijyn muutama vuosi sitten loppuun ja nyt se on nostettu seinälle! Ryijy on Vuorelman mallistosta vuodelta 1984 ja on Riitta Kostamoisen suunnittelema. Pidän paljon ryijyn väreistä ja ajattomuudesta, mistään ei voi päätellä että se on suunniteltu nimen omaan 80-luvulla.




tiistai 20. marraskuuta 2012

Prinsessan nuttu


Tämä Estellen nuttu valmistui jo kesällä. Nuttu on siis alunperin neulottu naapurin uudelle kruununperilliselle. Aivan ihastuttavahan tämä onkin, vaikka oma versioni on neulottu jostain kirppikseltä löydetystä tekokuitulangasta. Mutta idea olikin, että tätä nuttua pidetään vain harvoina valittuina hetkinä, ehkä jopa kastetilaisuudessa ;) Tykkään tästä simppelistä mallista tosi paljon ja aion neuloa samalla kaavalla jonkin muunkin nutun!

Ohje on julkaistu Suuri Käsityö -lehdessä.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Neuvolakortin kannet

Siitä lähtien kun monta kuukautta sitten törmäsin Villapata kiehuu -blogin äitiyskortin ompeluohjeeseen, olen suunnitellut kansien tekoa. Ja vaikka epäilemättä tuo yllämainittu ohje on hyväksi koettu ja ilmeisen suosittu, oli siinä aivan liian monta vaihetta omille taidoilleni ja viitseliäisyydelleni. Joten päätin tehdä vähän simppelimmät kannet, joiden väliin muovisen kuoren saa sujautettua. Ja koska tässä ei montaa vaihetta ollut, ajattelin kirjoitella ohjeetkin (kuvat suurenevat niitä klikkaamalla):


Leikkaa itseäsi miellyttävästä kankaasta 19-20cm x 41cm suikale. Itse käytin Ikeasta ostettua paksua puuvillaista kangasta.Teen ehkä kyllä vielä toiset kannet enemmän "lapsellisemmasta" kuosista, vaikka nämäkin ovat siitä hyvän väriset että käyvät sekä tytöille että pojille (ei sitä ikinä tiedä, vaikka rinsessaa onkin ennustettu).



Taita pitkät reunat ja ompele siten, että kappaleen leveydeksi jää 17cm. Itsellä meni vähän turhan tiukille kun alkuleveys oli tasan 19cm. Mitään tuplataitoksia ei tarvita.

Taita lyhyet reunat ja surauta siten, että kappaleen pituudeksi jää 38cm. Tähänkään en mitään hienoja tuplataitoksia tehnyt, nuo reunathan jää piiloon. Siisti langanpätkät.






Taita päädyt 7cm keskellepäin sisäpuolelle (käytä apuna silitysrautaa) ja surauta pitkät sivut parin millin päästä reunoista, päästä päähän. Kansien pituudeksi jää 24cm. Siisti viimeisetkin langanpätkät.







Sujauta muovitasku uusien kansien sisään, täytä tarpeellisilla lappusilla ja valmista tuli!



lauantai 17. marraskuuta 2012

KalPa-paita


Sain neulottua puseron jo pari kuukautta sitten, mutta en omistanut valmiiksi kuutta sopivaa nappia. Viime viikonloppuna pääsin sitten käsiksi äitini nappivarastoon ja nyt on valmista. Jokin tässä ei kuitenkaan ole ihan mallillaan. Minusta on kiva, että neule on "harva", jottei se ole liian kuuma, mutta liian löysäksi se jäi. En oikein tiedä syyttääkkö valittua kokoa, lankaa vai käsialaani. Blokkaamalla en tämän enempää puseroa kutistettua saanut. Pitää varmaan vielä pestä se koneessa villapesulla.. Tosin osasyyllinen omituiseen muodottomuuteen saattaa olla tuo maha :)

Langan värin valintaan ei liittynyt suurempaa dramatiikkaa, se nyt vaan sattui valikoimasta eniten silmää miellyttämään. Ystäväni kuitenkin tokaisi heti neuleen keskeneräisenä nähdessään: "Tuleeko tuosta KalPa-paita?" Ilmeisesti alitajunta paljasti minut kovemmaksi KalPa-faniksi kuin luulinkaan olevani!





perjantai 16. marraskuuta 2012

Väriä vaihtavat pöksyt

En tiedä johtuuko "monivärisyys" langasta vai kamerasta vai ihan vaan valaistuksesta, mutta todella vaikea näitä pöksyjä oli saada kuvattua niin, että ne näyttäisivät samalle kuin luonnossa. Tämä ensimmäinen kuva vastaa eniten todellisuutta. Voihan pokkari minä vaan sanon kuvanlaadusta.

Housut olivat vähän liiankin helpot neuloa omaan makuuni. Pelkkää oikean ja nurjan vuorottelua ilman minkäänlaisia muotoiluja tai erikoiskikkoja. Mutta kivan näköiset näistä tuli ja toivon, että näyttävät ja tuntuvat kivalta sitten käytössäkin. Tosin koska meinaan kestovaippailla tulevan neidin kanssa, olisi muutama lyhennetty extrakierros pepun kohdalle saattanut olla paikallaan.

Alla pilkottaa blokkautumassa Isabell Kraemerin driftwood. Siitä lisää kunhan on kuivunut.

Nyt sitä ollaan virallisesti mammalomalla, jee!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Jotain vaiheessa


Kunhan minä perjantaina jään äitiyslomalle niin saan otettua kuvia luonnonvalossa! Nyt kun töihin lähden ja töistä palaan, on ihan pilkkopimeää. Tässäkin keinovalo saa pöksyt näyttämään ihan mansikanvärisiltä, vaikka todellisuudessa väri on purppurainen.

Projekti Ravelryssä.






Tästä tulee Veera Välimäen suunnittelema ihana Twenty Ten Cardigan. Kuvassa on jo ensimmäinen kerä loppu! Vielä 11 kerää on jemmassa, saas nähdä riittääkö ne.

Ohjeessa puikkosuositus oli 5mm, mutta minun pitää alituiseen olla suurentamassa kokoa omaan käsialaan sopivaksi. Ja kun en sitten omista 5 1/2 mm puikkoja pyörönä, joudun väkertämään neuletta pitkillä puikoilla. Vielä menee, mutta kohta työ alkaa olla niin painava, että kaipa sitä kauppaan on asteltava. Ja varmaan ihan erikoisliikeeseen asti, tuskin joka marketin hyllyllä on 5 1/2 mm pyöröpuikkoja tarjolla.


maanantai 12. marraskuuta 2012

Muita ihania -pipo ja tumput


Ei sitä voi muita huonommaksi jäädä, kyllä minunkin piti oma Muita ihania -pipo tehdä. Vaaleanpunaisen ja harmaan seiskaveikan sain 30v-lahjaksi ysväviltäni, kiitos vielä heille!

Sovelsin myös samaan sarjaan kuuluvat tumput. Nekin on tehty 5mm puikoilla ja 32 silmukalla. Neljä kerrosta oikein harmaata, yksi nurin vaaleanpunaista ja lopuksi käänsin lapaset "oikeinpäin".

Lankaa jäi vielä paljon jäljelle. Ehkä teen jotain harmaan pinkkiä myös tulokkaalle!

Pipo ja tumput Ravelryssä.




 



perjantai 9. marraskuuta 2012

Anopin enkelin matkija

Vasemmalla itse tehty, oikealla anopin enkeli

Vielä yksi ei-neule, sitten palaan puikoilta valmistuneiden pariin.

Anoppini on joskus taannoin antanut pojalleen pienen virkatun enkelin lahjaksi. En tiedä onko hän tehnyt sen itse vai ostanut. Olen kuitenkin aina pitänyt siitä ja se onkin ollut aina jollekin seinälle ripustettuna. Kun huomasin että ulko-ovessamme on naula (olen asunut nykyisessä asunnossa jo pari vuotta mutta naulan huomasin vasta vähän aikaa sitten), tulin heti ajatelleeksi anopin enkeliä. Heti perään tajusin, etten voi sitä naulaan ripustaa koska kuka tahansa lehdenkantaja sen siitä saattaisi pölliä. Päätin siis tehdä oveen vähemmän tunnearvoisen enkelin. Jos joku sen haluaa mukaansa viedä, viekööt ja saakoot toivottavasti siitä iloa. Koitin etsiä ohjetta, joka matkisi mahdollisimman paljon alkuperäistä enkeliä. Löysinkin tämmöisen. En ole koskaan aikaisemmin virkannut englanninkielisellä ohjeella, enkä vieläkään tiedä mistä ohjeen lyhenteet (kuten dc, trc, sp...) tulevat. Pitäisi varmaan googlettaa. Mutta kyllä nuo pystyi aika hyvin päättelemään asiayhteydestä. Käytin lankana Novitan Virkkauslankaa, mutta olisi varmaan pitänyt käyttää jotain paksumpaa ja letkeämpää lankaa, koska nyt enkelistä tuli liian pieni ja jäykkä tarkoitukseensa. Tämä olisi ehkä täydellinen joulukuusenkoriste, *vink*! Mutta kyllä se nyt asiansa ajaa. Muita joulukoristeita ei meille sitten varmaan tulekaan. Tässä on nyt muut odotukset mielessä kuin joulunodotukset. Projekti Ravelryssä.



keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Tilkkutäkki



Kyllä, minä neulon. En ole sekoittanut termejä. Puikot ovat joka päivä heiluneet ja jotain saattaa niiltä piakkoin valmistuakin.

Tuleva perheenlisäys on viime aikoina aiheuttanut varastojen tyhjennysbuumin. Löysinkin yhdestä kauan unotuneena olleesta pussukasta muutamat farkut, joihin olen viimeksi mahtunut joskus yli viisi vuotta sitten. Rakkaita ja kuluneita farkkuja en kuitenkaan ole kestänyt roskikseenkaan heittää, mutta nyt keksin niille uuden elämän - pinnasängyn päiväpeittona! Ei kai se nyt niin kauheasti haittaa, että muutamia ei neulonta-aiheisia käsitöitäkin estradille pääsee.







Peitto on koottu kaksista vähän joustavista pehmeistä (siis kuluneista) farkuista. Palat ovat suunnilleen 14x14cm, yhteensä 54 palaa. Peitosta tuli noin 80x120cm kokoinen, joten se mahtuu vähän taitettuna siististi sänkyyn ja soveltuu tarvittaessa myöhemmin vaikka ryömimisalustaksi. Taustalla on Ikean paksua puuvillakangasta. Kangasta jäi juuri sopivasti yli, jotta siitä saa pari pientä koristetyynyä kruunuksi.








maanantai 5. marraskuuta 2012

Barbapoju


Barbapoju virkaten Elina Puohiniemen ohjeella. Käytin tässä siis tuota samaa Patonsin keltaista villalankaa, mitä mekossa ja tossuissa. Ohjeen koko olisi ollut liian suuri tulevaan pojun käyttötarkoitukseen (eikä lankakaan olisi riittänyt), joten sovelsin ohjetta niin, että pojusta tuli noin 7 cm korkea. Vähän pojun silmät karkasivat toisistaan, eikä kirjo-ompelu muutenkaan ihan lapasessa ole. Käyttötarkoituksesta myöhemmin lisää.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Bootsit samaa sarjaa


Kaikki keltainen lanka ei mekkoon uponnut, joten tein siitä vielä samassa ohjeessa olleet bootsit. Ihan en kyllä varma ole, että tuosta keltaisen sävystä tykkään, ainakaan näin ilman muita tehostevärejä. Mutta langassa sinänsä ei mitään vikaa ole, pehmeää 100% villaa.